torstai 5. joulukuuta 2013

Ihana& tyylikäs Emily Henderson

Aikasemmin postasinkin Emily Hendersonista Desingn Starin voittajasta täällä. Nyt eksyin lukeamaan hänen blogiaan: http://stylebyemilyhenderson.com/

Emily vaikuttaa tosi kivalta, jalat maassa olevalta tyypiltä. Ja hänen sisustuksensa ovat aivan mahtavia! Mun mieleen on erityisesti se, että hän käyttää todella paljon iiiihania vintage-kalusteita.

T.Mari

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Otoksia kotoa

Joulukuu tuntuu kiitävän. Ylihuomenna jo itsenäisyyspäivä. Joulusiivous tekemättä. Suurin osa lahjoista ostamatta. Työhommiakin olisi. Kyllä ne kerkeää, ei paniikkia,  Sen sijaan ihanaa on pimeinä iltoina laittaa tulet leivinuuniin/takkaan/kaminaan. Nyt laitoin leivinuuniin, niin lämmittää taloa vähän pidempää. Kerran olen rieskat innostunut paistamaan leivinuunissa, mutta enpä juuri muuta. En ole kauhea jauhopeukalo, tosin oman talon myötä olen alkanut joutunut leipomaan enemmän. 


Joulua pienesti esille. Ihailen niitä ihmisiä joilla on aikaa/energiaa ja niin monta verhoparia, että pystyy vaihtamaan jouluverhot, talviverhot, kesäverhot, pääsiäisverhot jne. Meillä mennään samoilla verhoilla kesät talvet ja useampi vuosi. 


Kurkkaus meidän saunan ja kylpyhuoneen yhteydessä olevaan wc-tilaan. Kylppäri+saunaosasto on aika pieni, mutta kuitenkin meille passeli (=vähemmän siivottavaa).


Kuvassa vasemmalla näkyy ovi takka/työhuoneeseen ,vasemmalle jää myös ovi saunaan. Oikealta puolelta on ovi kodihoitohuoneeseen ja terassille. Kodinhoitohuone elää meillä jatkuvassa kaaoksen tilassa, kehtaankohan joskus ottaa kuvaa. Meillä on muuten kaiken kaikkiaan kolme pyykkikoria. Yksi aikuisten vaatteille, yksi lapsen vaatteille ja yksi pyyhkeille, liinavaatteille, ulkovaatteille työvaatteille jne. Kun muistaisi pestä kaikkia tasapuolisesti.

Manaan entistä enemmän ettei silloin suunnitteluvaiheessa huomannut tehdä khh:n yhteyteen pientä erillistä tilaa miehen kamppeille. Saisi kaaoksen piiloon. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1. adventti

Hyvää 1. adventtia!
Täällä paukkuu pakkaset (-25). Petivaatteet ulkona tuulettumassa, ja takassa tuli. Ihana sunnuntai, vain olla kotosalla.


Mari

lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulua pukkaa


Hei vaan, 
Hieman pääsi aikaa vierähtämään viime postauksesta ja kohta siirrytään joulukuulle. Kiirettä on pitänyt niin töissä kuin yksityiselämän puolella, mutta onneksi joulunaikaan on sitten pidemmästi vapaata. Jihuu!

Jo viime viikonloppuna laitoin jouluvalot olohuoneeseen ja yhden tonttu-ukon tauluhyllyn reunalle keittiöön, joulukuusi tulee sitten lähempänä joulua. Eli aika hillitysti joulujuttuja meillä. Muuten 2. kertaa pidettiin kaminassa tulta muuton jälkeen. 

Sortsit huonosta kuvasta.




Mukavaa lauantaita!

-Mari-

torstai 21. marraskuuta 2013

Jos olisin villi ja vapaa...

Olen miehelle monesti sanonut että jos olisin perheetön sinkkunainen,asuisin ehdottomasti kaupungissa ja kerrostalossa. Ei olisi lumenuontia, portaiden lakaisua, postin hakua tai pihahommia. Tosin meillä mies hoitaa 80% noista askareista. Asuisin ihan kaupungin "ytimessä", jossain vanhassa tehdasloftissa:

Harmonia
Ihanat kierreportaat!!!
Paljas tiiliseinä
Taljat ja huonekorkeus<3

Kampauspöytä

Effortless chic!


Inspiskuvat via Pinterest

tiistai 19. marraskuuta 2013

Got my piece of marble!

Monissa blogeissa on jo pitkään ollut villitys marmoriin. Ihania marmori-inspiskuvia on vilahdellut blogeissa tiuhaan ja minäkään en ole välttynyt marmorikuumeelta. Monet bloggaajat ovat tehneet ihania marmorilöytöjä kierrätyskeskuksista, kirppareilta tai mummolan kätköistä.

Harmi vain että näillä perillä kirppareita on rajallisesti ja kierrätyskeskuksista en Lapista tiedä yhtäkään. Olen kuitenkin kirppareita kierrellessäni ollut tarkkana josko se ihana marmorinen juustokupu tulisi minuakin vastaan. Mutta ei. Laitoin sitten paikalliselle fb-kirpulle ilmoituksen ja voitteko kuvitella että viime viikolla ystäväni E soitti minulle että vieläkö olen vailla sitä marmorista alustaa? No vielä!  Oli törmänny kirpparilla ollessaan pyörivään marmorialuseen ja oli muistanu mun ilmoituksen fb-kirpulta ja soitti että ostaako mulle sen. No totta mooses!

Ollaan E:n kanssa sisustusheimolaisia ja vinkataan usein toisillemme sisutusjuttuja - ihan mahtavaa, nyt mullakin on se oma pala marmoria:

Marmori löysi paikkansa vessasta ja kannattelee nyt tuoksutikkuja ja mun lempparituoksua.
Kamalaa, kun valoisin aika päivästäkin on kuvaamisen kannalta aika pimeä. Tässä käsittelemätön otos meidän vessan uudesta kattovalaisimesta.


Mari

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Joululahjatoiveissa

Nyt kun joulu häämöttää jo näköpiirissa ja kauppoihin on tulleet jo joulusuklaat- ja koristeet, niin tässä muutamia yleviä lahjatoiveita joulupukille:

Harri Koskisen Block-valaisin, meripihkan värisenä. Kuva täältä
H&M:n pellavapussilakanasetti. Kuva: täältä
Nykyään aika ei tahdo riittää lukemiseen, mutta tässä opus jonka varmasti lukisin:) 
Joka joulu on saatava yksi Paradis-konvehtirasia, muuten ei niin konvehdeille väliä:)
 Oikeasti toivoisin saavani lahjaksi, jotain sellaista mitä ei kovin hevillä tule itse hankittua:

- lämpökerrasto ( kaapista löytyy aika paljon reikäisiä kalsareita)
- paistokasari ( viime syntymäpäivälahjaksi sain äidiltäni kattilan).
- käsi/keittiö/kylpypyyhkeitä
- parisängyn lakana (meiltä löytyy kolmisenkymmentä sisustustyynyä mutta lakanoista on uupeloa?!)
- hyvät nahkasormikkaat
- kuntosalilahjakortti
- Taika-sarjan astioita sinisenä (en ole koskaan ollut mikään innokas astioiden kerääjä - hieman lohjenneet eri pari lautaset ovat palvelleet meitä jo pitkään)

Kohtahan se joulu on jo ovella - jaiks! Itse perinteisesti käyn ostamassa kaikki lahjat kerrasta, paria viikkoa ennen joulua. Viime vuonna yritin tehdä itse lahjaksi makeisia, ja yritykseksi se jäi:)


perjantai 8. marraskuuta 2013

Lukutottumukseni ja orastava keräilyharrastus

Olen aina lukenut paljon kirjoja (en kylläkään koulukirjoja), mutta äitiyslomalla ollessani halusin romaanien sijasta jotain kevyempää lukemista, jonka voisi helposti jättää kesken ja jatkaa taas sopivan tilaisuuden tullen. Näin ollen aloin huomaamattani ostamaan kirppiksiltä vanhoja sisustuslehtiä. Olen myös alkanut ostamaan arjen piristyksesi silloin tällöin irtonumeroita kaupasta. 

Mielestäni sisustuslehdet kestävät hyvin aikaa ja en raaski heittää niitä pois, vaan lueskelen vanhoja lehtiä aina silloin tällöin,  kauniit kuvat + kotiesittelyt tuovat inspistä. Lehtiä on alkanut pikkuhiljaa kertymään ja pieniä pinoja löytyy ympäri taloa:






Äitiyslomalla ollessani parasta oli, kun pääsin yksin kirjastoon lukemaan tuoreimmat sisustuslehdet! 

Luitteko muuten jo tätä?
Pitää kyllä niin paikkansa, ainakin omalla kohdalla:)
*lol*

tiistai 5. marraskuuta 2013

Hirsitalossa elämisen realiteetit

Elämä hirsitalossa on aika mukavaa ja minusta on ihanaa asua juuri hirsitalossa. Alunperin olisin sinisilmäisenä halunnut siirrättää tontillemme jonkun vanhan hirsitalon ja remontoida sen, mutta onneksi mieheni järjen äänenä ja totesi että ero voi tulla ennen kuin talo on valmis:)

Talonrakennus on nimittäin kovaa hommaa ja vanhan remontteeraaminen varmasti vielä kovempaa. Tilasimme vesikatteeseen asti pystytyksen ja siitä eteenpäin rakensimme itse. Onneksi apuna oli isä (eläkkeellä jäänyt muurari) ja appiukko ( todella kätevä käsistään, osaa korjata kaiken), sekä timpuri jolla oli kokemusta hirsitalorakennuksesta.


Talomme on siis Mammuttihirren talo ja materiaalina käytetty suomalaista hirttä. Kaikki ulkoseinät on paksua hirttä ja eristeitä ei välissä ole. Väliseinät on on suurimmaksi osaksi leveää hirsipaneelia, paria tapettiseinää, khh:ta ja vessa lukuunottamatta. 

Nyt pari vuotta asuneena huomaan, että talomme on elänyt siinä missä mekin:

Nurkkalistoihin kannattaa jättää muutaman sentin painumisvara, sillä hirsitalot painuu hieman vuosien kuluessa.

Kun rakennusvaiheessa päästiin sisustustöihin, niin saimme neuvon että antakaa hirsipaneelien olla pari vuotta seinässä ennekuin maalaatte, jotta paneelit ehtii kuivua. Tämä ei sopinut, kaikki mulle heti nyt!!!-luonteelleni vaan maalattiin paneelit heti. Ja kutistuihan ne:



Eli ensi kesänä olisi sisäseinien paikkamaalausta tiedossa. En silti kadu että maalattiin heti, sillä luulen että jos oltaisiin odotettu, niin 10 vuoden päästäkin seinät olisivat edelleen maalaamatta... Nimimerkillä lattialistoja uupuu edelleen parista kohtaa.

Lisäksi paneelit ovat kuivuessaan imeneet erityisesti oksakohtiin paljon maalia, joka näky seinillä laikkuina:


Koska ulkoseinät ovat täyshirttä niin nurkatkin ovat hieman eläneet kun hirsi on kutistunut. Olemme paikanneet repeämiä nurkkalistoilla:




Nurkat ovat kylmempiä kohtia talossa, joka kannattaa pitää mielessä sänkyjä sijoitettaessa,

Nurkkalistaa kaipaa. Muuten eikö lääkekaappi näyttäisi hienommalta jos tuo seinä olisi harmaa?! Hmm...

Hirsitalossa asuminen edellyttää siis hieman "huoltotoimenpiteitä" silloin tällöin. Ahdistaako se välissä? Kyllä. Mutta onko sen arvoista? Totta hemmetissä!


T.Mari


lauantai 2. marraskuuta 2013

Kodin second hand kalusteet

Eilen lupailin postausta meidän kotimme second hand kalusteista. Tässä niitä tulee, jokaisella on paikka minun sydämessäni. Osa näistä on löydetty kirppikseltä, ja osa bongattu fb-kirppareilta tai Torista
Paikalliselta kirppikseltä rottinkituoli, joka majailee meillä kuistissa. Spreijasin tuolin valkoiseksi ja päälle heitin porontaljan.

Tuoreimmat second hand löytöni ovat 2 kpl näitä kuvan tuoleja. Nämä bongasin fb-kirppikseltä.





Fb-kirpulta 5€ koivunvärinen pöytä, jonka hioin ja maalaisin valkoiseksi ja liimasin pöllötarran kanteen. Nyt Emmin huoneessa.


Pieni hutera jakkara Rovaniemen kirppikseltä. Syy miksi ostin tämän on signeeraus joka löytyy pohjasta: Jorma Heikkinen v. 1964-65 Alakorkalon kansakoulu. Ajatella että joku on tämän tehnyt puukässän tunnilla melkein 50 vuotta sitten!


Työhuoneen Ikea-pöytä, jonka bongasin Tori.fi.stä ja laitoin miehet asialle jotka kiltisti kävivät sen hakemassa Oulusta. Eivät varta vasten tätä lähteneet hakemaan vaan oli muutenkin käyntiä


Olin ihaillut muissa sisustusblogeissa raheja, jotka olivat löytyneet kirppikseltä. Mietin että voi kun minullakin kävisi moinen tuuri, ja niin Rovaniemen yhdellä kirpparilla bongasin tämän ja kiikutin heti kassalle, Aah!



Työhuoneessa oleva aito Friitalan nahkasohva, paikalliselta fb-kirpulta. Sijoittui meillä takka/työhuoneeseen.




Ehkä mun rakkain kaluste: raksa-aikana kirppikseltä bongattu puusohva<3 Olin isän ja äidin kanssa liikkeellä ostamassa raksatarvikkeita taloa varten, ja käytiin samalla kirppiksellä kun iskin silmäni tähän. Tinkasin hintaa ja sain tämän omakseni.  Helvetin painava, mutta kolmestaan saimme raijattua tämän autoon, onneksi oltiin pakulla liikkeellä. Heti kun näin tämän kaunokaisen näin sieluni silmillä sille paikan kodissamme

Hyvää pyhämiesten päivää! Me käytiin jo haudalla viemässsä kynttilä.

Mari

perjantai 1. marraskuuta 2013

Perjantai - päivistä parhain!

Työt takana ja vielä viikonloppu edessä - parhautta! Perjantai on mielestäni se viikon paras päivä. Töiden jälkeen ruokakaupan kautta kotiin. En ollut muuten yksin liikenteessä, kaikki hamstrasivat ruokaa kaappeihin kun huomenna pyhäpäivä ja ruokakaupat kiinni. Inhoan muuten kaupassa käyntiä aina perjantaisin ja pyrinkin tekemään viikonlopun ruokaostokset jo torstaina.

Mutta nyt lasi punkkua ja time for my self:



McLeodin tyttäret on vaan niin hyvä! Varsinkin nämä alkupään jaksot on multa jääneet vähän unholaan. Loppua kohden vähän huononee kun päähenkilöistä melkein kaikki poistuu sarjasta.

Huomenna voisin esitellä meidän kodin kirppislöytöjä. Kirppis/ käytettynä ostetut tavarat ja kalusteet on mulle paljon rakkaampia kuin uutena kaupasta ostetut. Mikään uusi tavara ei voi korvata sitä onnen ja jännityksen määrää kun bongaat/ teet löydön kirppikseltä, Torista, tai Huuto.netistä. Varsinkin jos olet etukäteen miettinyt että hakusessa olisi jokin tietty, ja sitten törmäät siihen sattumalta. Tunne on kuin lottovoittajalla vaikka kyseessä olisi vain 5€ vanha rahi, jolle muut ovat varmaan nyrpistäneet nenäänsä:




Mari

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Uusi tyyny sohvalle + khh:n uudet matot

Olen jo aikoja sitten tilannut H&M:tä tuon 50*50 cm sinapinkeltaisen tyynypäällisen, mutta sopivankokoista sisätyynyn ostin nyt vasta Jyskistä. Tänne meidän kirkonkylälle avattiin viime viikon torstaina Jysk, joka on aiheuttanut vilinää ja melskettä katukuvassa. Kahtena ensimmäisenä päivänä jaettiin ilmaisia tyynyjä ja oven edessä jonotettiin liikkeen aukeamista. Hassua, miten ilmainen tavara + edulliset tarjoukset saavatkin ihmiset sankoin joukoin liikkeelle. 

Mielestäni Jysk on kyllä viime vuosina petrannut valikoimaansa, erityisesti tekstiilien puolella: kuvassa oleva oravatyyny on myöskin ostettu Jyskistä. Erittäin luonnonläheistä ja tanskalaista.




Muuten mieskin on alkanut kiinnittämään huomiota sisustukseen. Virkkoi minulle tässä yhtenä aamuna: Eikö tuo ole vähän yksinäisen näköinen tuo keltainen tyyny tuossa sohvalla, - tarvis toisen värikkäämmän tyynyn seuraksi.
Minä: ?!... Ööh kyllä olet aivan oikeassa. Laitetaan hankintalistalle.


Lisäksi Jyskistä löytyi uudet matot meidän kodinhoitohuoneeseen:


 Hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan: lika ja roska ei näy ja imee hyvin kosteutta. Lisäksi näyttävät hyvältä ja tuovat vähän ryhtiä huoneeseen.

Näin jälkikäteen ajateltuna harmittaa, kun en rakennusaikana kiinnittänyt enempää huomiota kodinhoitohuoneen suunnitteluun, erityisesti tilaratkaisuihin. Nyt khh on täyteen tupattu vaatteita, pahvia, lehtiä,  jne. Myös Emmin hoitopiste sijaitsee kodinhoitohuoneessa. Paljon toimintoja pienessä huoneessa.

 Jos nyt saisin vaikuttaa vielä asioihin haluaisin ehdottomasti enemmän neliöitä, piilottaisin nurkan taakse kurahuoneen, jonne voisi riisua kaikki ulkovaatteet+ kengät. Nyt ei meinaa mahtua ulko-ovesta sisälle/ulos kun naulakko pursuaa vaatteita ja ovenedusta kenkiä. 

Uusien mattojen myötä sain inspiksen freesata vähän meidän kaaos kodihoitohuonetta. Voisin laittaa kuvaa meidän kodihoitohuoneesta, jahka saan verhot ripustettua .Verhotanko on jo laitettu ja Ellokselta tilasin kangasta verhokappaa varten: 





I like it!


-Mari-

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sisustusintohimoja part. 3: Taljat tekee kodikkaammaksi


Olen erittäin mieltynyt taljoihin. Mielestäni talja tarkasti aseteltuna huolettomasti  sängyn/penkin/tuolin/sohvan/nojatuolin päälle heitettynä tekee tilasta heti lämpimämmän ja kodikkaamman. 





Yllä oleva kuva on olohuoneestamme, johon viimeisin taljahankinta on kuvassa lattialla oleva lehmäntalja. Ostin sen Tori.fi:stä käytettynä ja se on mielestäni oikein ihana!

 Valitettavasti muut 
(mies: voiko sen palauttaa?, anoppi: etkö pidä enää matoista?,  äitini: ei yhtään käytännöllinen!) eivät jaa ihastustani ja olenkin alkanut miettiä onko olohuone nyt tupattu täyteen taljoja? Nahkasohvan ja rahin päällä olevat taljat toimivat suojana joten niistä ei voi luopua, mutta lattiataljan tilalle olen alkanut miettiä Annon harmaata blogimattoa, jota kaavailin unelmien makuuhuone-postauksessa.


Olen kuullut myös että Anno Pandora -matot näyttävät kuvissa paljon paremmilta kuin livenä. Livenä väri taittaa kuulemma kellertävään. Mitä mieltä olette: kannattaisiko vaihtaa? 

Lumista sunnuntaita!
Mari

Ps. Muuttelin hieman blogin layoutia. Minusta kivempi näin.





perjantai 25. lokakuuta 2013

TGIF!!!



=Thank God it*s Friday! Perheemme nelijalkaiset ne osaa ottaa rennosti:) Kadehdittavaa.

Sulo & Cara



Hyvää viikonloppua - täälä tulee lunta oikein tuutin täydeltä!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Haaveissa master bedroom



Ensimmäisessä postauksessani (klik) valotin että haaveissa olisi master bedroom minulle ja miehelleni. Meillä on tällä hetkellä kaksi makkaria, kun kolmas (makuu)huone muutettiin  piirroksissa työ/takkahuoneeksi. Nyt unelmissa olisi että tehtäisiin taloon yläkerta, jonne sijoitettaisiin vain tämä makkari + pieni vessa. Meidän talossa makkarit ovat aika pieniä, (en tiedä onko yleinen piirre nykyajan hirsitaloissa), mutta meidän makkariin  mahtuu 160*200 cm runkopatjasänky, liukuovikaapisto+ yöpöydät.

Periaattessa makkarissa ei vietetä juurikaan aikaa, paitsi öisin, mutta mielessäni siintää ajatus arjen pakopaikasta ja olen mielessäni jo sisustanut sen aika pitkälle...

Tässä teille kuvina, miltä mun unelmien makkari näyttäisi:



Lattiaan mustaa laminaattia (kuva Netrauta)
Anno Pandoran blogi villamatto
Kattovalaisimeksi ihana simpukankuori kruunu (kuva: Kodin1)
Sängynvierus lampuksi Ikean Ljusås Ysby


Toiseksi sängyvieruslampuksi Kartellin Bourgie
Vanha matka-arkku yöpöydän virkaa toimittamaan (kuva: täältä)

Kampauspöytä (Pinterest)

Tällä olen yrittänyt myydä makkari-ideaa miehelle: tv makkariin! Nykyiseen makkariin en luvannut tv:tä laittaa..
Paljas käsittelemätön tiiliseinä (meidän tulisi raaputtaa laastin alta... (Pinterest)

Kierreportaat jotka yhdistää kerrokset toisiinsa (kuva täältä)



Sohva tai nojatuoli napeilla . (Pinterest)
Jos remppaan ryhdyttäisiin niin täytysi ensin selvittää olisiko yläkerran lisääminen edes rakenteellisesti mahdollista ja jos olisi niin millä tavalla olisi kustannustehokkainta toteuttaa, sekä laatia piirrustukset.

Onhan siinä unelmaa kerrakseen, mutta ehkä vielä joskus<3